Oikea aika

Aika hurjaa, kuinka aika kuluu. Tajusin, että olen viimeksi kirjoittanut tänne melkein puolitoista vuotta sitten. Silloin podin eduskuntavaalien jälkeistä väsymystä politiikkaa, ja kaikkea muutakin omaa elämää rajoittavaa, kohtaan. Se meni onneksi pian ohi ja monenlaista on tapahtunut. Puolentoista vuoden aikana opinnot ovat edenneet mukavasti: gradu on toivottavasti pian valmis. Ja syksyn kunnallisvaaleissa minut valittiin kaupunginvaltuutetuksi.

Kirjoitustauko venyi pitkäksi monestakin syystä. Ensin opiskelut veivät aikaa, enkä muutenkaan kokenut intoa kirjoittamista kohtaan. Lisäksi minulle ei ole ollut nettiä kotona. Sinänsä se on mukavaa, kun kotona voi tehdä ihan muita juttuja kuin istua koneella. Toisaalta se on tietysti myös hankalaa, kun kaikki asiat on hoidettava pääsääntöisesti koululla. Kesätyö leiriohjaajana Hauholla Lasten Kesässä ei myöskään mitenkään erityisesti edesauttanut bloggaamista. Hyvä kun silloin tällöin pääsin ja ehdin koneelle maksamaan laskuja. Sitten kun vaalit tulivat, en halunnut alkaa kirjoittaa pelkästään niiden takia. Ei varmaankaan mikään fiksu päätös, mutta ainakin periaatteellinen...

Miksi sitten nyt? Päätin jo vaalien aikana, että jos tulen valituksi ryhdyn kirjoittamaan taas. Kun minut valittiin myös uuden elämänlaatulautakunnan puheenjohtajaksi, tuntuu että syitä kirjoittaa on vielä tuplasti enemmän.Yritän pääsääntöisesti keskittyä Hämeenlinnaa ja kaupungin päätöksentekoa koskeviin asioihin. Lautakunnan puheenjohtajuus on mielenkiintoinen haaste. Tiedän sen, että varmasti moni pitää minua tehtävään liian nuorena ja kokemattomana(!) ja että edessä on paljon työtä. Tuon tietäminen oikeastaan vaan lisää halua tehdä parhaani. Lisäksi minulla järjestöelämän kokemusta enemmän kuin monella minua paljon vanhemmalla ja uskon myös, että ihminen kasvaa tehtäviensä myöstä. Sitä paitsi olen tainnut, kärrynpyörää lukuunottamatta, oppia kaiken mitä olen halunnut.

Hei taas!

Tätä ei pitänyt tapahtua: Viimeinen blogimerkintä kolmen kuukauden takaa ja edelleenkin halu tehdä mieluummin jotain muuta kuin istua koneen ääressä.

Toisaalta viimeiset kolme kuukautta ovat olleet hienoa aikaa. Olen kokenut olevani monella tapaa vapaampi tekemään mitä haluan kuin koskaan aiemmin. Ja myös opinnot ovat edistyneet. On ollut hienoa huomata, että opintorekisteriin on tullut vihdoin kunnollla merkintöjä. Ei niitä hommia sitten jäänytkään rästiin tältä vuodelta niin paljon kuin olin kuvitellut.

Nyt kesän aikana en kyllä edes lupaa tehdä mitään muuta kuin nauttia elämästä. Se juttu harjoittelukoulujen tärkeydestä, jota olen suunnitellut kirjoittavani on tosin tulossa .. piakkoin. Sellainen pieni kutina minulla onneksi on, että kesän yhteiskunnallisen anti-aktiivisuuden jälkeen saatan syksyllä puhkua aivan uutta intoa monen asian tekemiseen.

Hatunnosto arjelle

En ikinä ole osannut arvostaa tavallista arkea yhtä paljon kuin nyt. Vaalien jäljiltä hommia ja rästitöitä on toki ollut riittämiin, mutta samalla on myös ollut aikaa tehdä ihan tavallisia asioita. Ruoanlaitosta ja siivoamisestakin voi näköjään nauttia. Olen myös kovasti innostunut pyykinpesusta. Se kyllä varmaan johtuu uuden kodin mielettömästä pesutuvasta, jossa voi pestä kahdella koneella samaan aikaan ja kuivaushuoneesta, jossa pyykit kuivuvat muutamassa tunnissa.

Olen aina ollut sitä mieltä, että ihmisellä on aikaa harrastaa liikuntaa, jos niin haluaa. Mutta olen ollut väärässä, vaalien alla oli pakko myöntää, ettei aika millään riittänyt siihen. Nyt olen liikkunut sitten senkin edestä.

Normaaliin arkeeni kuuluu myös se, että suurin osa illoista kuluu erilaisissa kokouksissa. Olen aina ollut puhdasverinen kokousihminen ja luulen, etten ole ollut kovin montaa viikkoa vanha ollessani ensimmäisessä kokouksessani. En ole myöskään ikinä kyseenalaistanut niiden tärkeyttä, mutta nykyään inhoan suunnattomasti a)ylipitkiä kokouksia, b)kokouksia, joissa kerrasta toiseen jankataan samoja asioita, kun kukaan ei muka ole ehtinyt hoitaa viimeksi sovittuja asioita ja c) kokouksia, joita pidetään liian harvoin, niin ettei kukaan muista, mitä viimeksi on päätetty. Ja kieltämättä tälläisinä aurinkoisina kevätpäivinä, kun kaverit pyytävät oluelle, kokoukseen lähteminen tuntuu siltä vähemmän houkuttelevalta vaihtoehdolta. Onneksi ratkaistiin tän illan kokouksessa asia niin, että pidettiinkin kokous ulkona makkaraa grillaten.

Kiitos!

Kiitos kaikille minua äänestäneille ja muilla tavoin tukeneille. Tukiryhmäläiset, te teitte upeaa työtä:) Erityiskiitos kuuluu kuitenkin äidilleni, jonka työpanosta ilman tästä ei olisi tullut yhtään mitään. Kiitos! 864 ääntä pidän hyvänä saavutuksena ensikertalaiselle, varsinkaan kun yhden äänen hinta ei päätä huimaa. Ennalta en myöskään osannut kuvitella kaikkia niitä asioita, joita vaalikampanjan aikana opin.

Muuten vaalien lopputulos, kauniisti sanottuna, ottaa päähän. Ei auta muuta kuin purra hammasta, sisuuntua ja ymmärtää se, että tämä kuuluu demokratiaan. Monessa muussakin maassa vasemmisto on kärsinyt tappiota sen jälkeen kun lama on voitettu ja ihmisten hyvinvointi lisääntynyt. Toisaalta ne, joiden hyvinvointi ei ole kasvanut, jättävät äänestämättä. Tietysti tässä on itsetutkiskelun paikka koko puolueella. Tuntuu, että luotimme liian paljon vanhoihin turvallisiin vaalityömenetelmiin.

Eniten tässä kaikessa kuitenkin harmittaa se, että ääniä saadaan ihan muilla ansioilla kuin sillä varsinaisella hyvällä työllä. Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa, kun Filatovin Tarja oli vaarassa pudota eduskunnasta, silmät kostuivat. Onneksi lopulta kävi hyvin.

Poliitikkoja syytetään arjesta vieraantumisesta. Kotona vallitseva kaaos ja pyykkivuori todistavat, että niin taisi itsellekin käydä kampanjoinnin tiimellyksessä. Onneksi harjoitteluinfo yhdeksältä aamulla palautti tehokkaasti maan pinnalle. Nyt eikun tuntsareita tekemään (ja palloilukansiota, muutamaa esseetä, kässän tilkkuja, paria tenttiä, alueanalyysia..).

Ainakin nyt tuntuu siltä, että tästä on hyvä jatkaa neljän vuoden päästä. Mahdollisella seuraavalla kerralla täytyy panostaa ainakin Artjärveen (0 ääntä). Iloita voi toki siitä, että sain kaksi ääntä Ypäjältä, joka on Hämeen keskustalaisin kunta.

Blogin kirjoittaminen ei myöskään lopu vaaleihin. Uutta tekstiä on luvassa heti, kun olen selvinnyt tilapäisestä pääntyhjyystunteesta, saanut muuton tehtyä sekä nukuttua univelat pois. Normaali arki, mitä se sitten ikinä onkin, tuntuu juuri nyt kovin houkuttelevalta.

Joukkovoimaa

Seurasin eilen maikkarin pääministeritenttiä, enkä voi taas muuta kuin kiehua itsekseni. Keskustelu sinällään oli näiden vaalien tv-tenttien parasta tasoa ja vihdoin päästiin kunnolla keskustelemaan puolueiden tavoitteista ja ennen kaikkea siitä mistä rahat ”lupausten” täyttämiseen löydetään. Pettynyt olen siihen, että taas lopulta päädyttiin keskustelemaan eläkkeistä.

Ja nyt ei pidä ymmärtää väärin. En halua rakentaa mitään vastakkainasettelua eri ikäryhmien välille. Eläkeläisten aseman parantaminen ja vanhustenhuollon kuntoon saaminen ovat tärkeitä asioita. Osa eläkeläisistä elää todella pienien tuloilla terveydenhuolto- ja lääkekustannusten syödessä suurimman osan tuloista. Eläkeläisten palkansaajia korkeampi verotus on myös asia, joka tulee korjata. Siitä huolimatta väitän, että vanhukset eivät suinkaan ole ainoita, joiden asemassa on parantamisen varaa. Siksi kiukuttaa, että eläkeasioiden puiminen on saanut julkisessa keskustelussa suhteettomasti sijaa. Milloin ollaan viimeksi kunnolla keskusteltu esimerkiksi opiskelijoiden tai lapsiperheiden aseman parantamisesta?

Ilkeästi ajateltuna tuntuu myös vähän siltä, että puolueet ovat nostaneet vanhusten asiat vaalien tärkeimmäksi asiaksi siksi, että heillä (ja meillä) on suuri huoli siitä, mitä tapahtuu, jos eläkeläiset eivät äänestäkään. Nuorten aikuisten asioista ei puhuta, koska nuoret muutenkin äänestävät vanhusväestöä laiskemmin. Eläkeläisistä tuntuu löytyvän enemmän joukkovoimaa kuin meistä nuoremmista.

Suurin osa kansanedustajaehdokkaan tapaamista ihmisistä on eläkeläisiä. Eläkeläiset osaavat vaatia, ja kuten rouva Eläkeläinen 1 osuvasti Forssan torilla totesi, ne jotka eniten ovat äänessä, ovat niitä, joilla vähiten olisi valitettavaa. Nuoria syytetään siitä, ettemme ymmärrä millaisilla tuloilla eläkeläiset joutuvat tulemaan toimeen. Väitän ymmärtäväni. Sen sijaan aika harvalla eläkeläisillä on todellista kuvaa siitä, mitä opiskelija kuussa saa käteen. Nuorten tilanteesta huolissaan ollut rouva Eläkeläinen 2 oli Lahden torilla pyörtyä, kun kuuli, ettei opiskelija voi saada asumistukea 190 euroa enempää kuussa. Hän oli luullut, että opiskelijat voivat saada asumistukea yhtä paljon kuin esimerkiksi eläkeläiset. Rouva Eläkeläinen 3 puolestaan eli siinä käsityksessä, että opiskelijoiden tulorajoilla tarkoitetaan summaa, jonka opiskelijat voivat tienata verottomana. Niinpä.

Vielä enemmän olen kuitenkin huolissani nuorista lapsiperheistä. Moni perhe yrittää pätkätöiden kierteessä selvitä asumismenoista ja muista kustannuksista, tietämättä varmasti onko niitä töitä enää puolen vuoden päästä. Epävarmuudessa eläminen on monelle normaali olotila. Suurin osa nuorista perheistä ei valita, koska siihen ei aika ja voimat yksinkertaisesti arjesta selviytymisen ohella riitä. Esimerkiksi politiikassa toimiminen on todella epäreilua pienten lasten vanhemmille. Moni poliitikkoäiti ja –isä joutuu usein vaikean valinnan eteen miettiessään, olisiko tärkeämpää viettää ilta lasten kanssa vai kokouksessa.

Yhdessä vaiheessa kampanjaa itseäni hieman ärsytti se, että lehtijuttujen myötä tunnuin leimaantuvan opiskelijoiden ja nuorten asioiden puolestapuhujaksi. Tuntui, että minulla olisi ollut sanottavaa monesta muustakin asiasta. Enää ei kuitenkaan harmita. Opiskelijoiden ja nuorten asioista ei todellakaan ole näissä vaaleissa liiaksi puhuttu.

Nostan suuresti hattua niille kaikille eläkeläisille, jotka ovat huolissaan myös nuoremman väestön hyvinvoinnista ja uskovat meihin nuoriin. Ja kiitos myös kaikille nuorille, jotka ymmärtävät kuinka paljon vanhempiväestö on eteemme tehnyt. Onneksi olen kampanjan aikana saanut keskustella teidän molempien kanssa. Kun törmää ihmisiin, jotka osaavat ajatella omaa napaa pidemmälle, jaksaa taas uskoa siihen, että asiat voivat jonain päivänä olla nykyistä paremmin.

Suu puhtaaksi osa 3: terveydenhuolto

Ihmettelin alkuviikosta, kun ihmiset järjestäen tulivat kysymään vointiani. Hölmistyneenä vastailin, että ihan hyvää kuuluu, tietysti kampanjointi kuluttaa voimiani ja jne. Viidennen kysyjän kohdalla oli jo pakko ihmetellä ääneen, että miksi kaikki ovat minusta nyt yhtäkkiä niin kovin huolissaan. Lehdessä oli kuulemma lukenut, että kampanjoin flunssan kourissa. Sitten tajusin, että olin tosiaan lähes ääneni menettäneenä epätoivoisesti pihisten yrittänyt vastailla puhelimessa kyseisen lehden toimittajan kysymyksiin, tosin kaksi viikkoa aiemmin. Kummallista on siis median valta. Sillä mitä lehteen kirjoitetaan on aika paljon vaikutusta. No, tämä toimii aasinsiltana (myönnetään, että todella huonona sellaisena) siihen, että kirjoitan muutamia ajatuksiani suomalaiseen terveydenhuoltoon liittyvistä asioista.

Parasta terveydenhuoltotyötä on toki ennaltaehkäisevä työ, jolla säästetään merkittävästi varsinaisten terveyspalveluiden kustannuksia. Se miten saamme ihmiset liikkumaan enemmän, syömään terveellisemmin ja miten ehkäisemme yhteiskunnasta syrjäytymistä, ovat nykyhetken ja tulevaisuuden suuria kysymyksiä, joiden vastauksilla on merkitystä myös terveydenhuollon tulevaisuuden kannalta. Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto ei aina riitä, vaan joskus tulee sen ihan oikeankin hoidon tarve.

Kansainvälisesti verrattuna suomalainen terveydenhuolto sekä hoitohenkilökunnan ammattitaito ovat huippuluokkaa. Missä sitten mättää? Yksi suurimmista ongelmista on se, että lääkäriin kyllä pääsee rahalla, mutta valitettavan monissa kunnissa julkiseen hoitoon pääsy takkuilee pahasti. Terveyspalvelut ovat mielestäni, koulutuksen ohella, juuri niitä kaikkein tärkeimpiä palveluja, jotka on taattava huipputasoisina kaikille. Se kuinka paljon sinulla on varaa hoidosta maksaa, ei saa vaikuttaa palveluiden saatavuuteen tai hoidon laatuun, vaan terveydenhuollon perustana tulee jatkossakin olla se, että palvelut tuotetaan pääosin julkisin verovaroin.

Uskon, että paras laatu säilyy siten, että palveluiden tuottaminen säilytetään kunnilla. Tehostamista toki tarvitaan, mutta en usko, että yksityiseen palvelutuotantoon siirtyminen ratkaisisi ongelmia. Sen sijaan se johtaisi kustannusten lisäyksiin, koska päällekkäisiä toimintoja olisi vaikea estää. Palveluja kilpailutettaessa on aina muistettava se, että laatu tulee ennen hintaa. Loppujen lopuksi uskon myös, että laatuun panostamalla saadaan aikaa säästöjä. Ennaltaehkäisevää työtä sekin.

Lopuksi haluaisin vielä kiinnittää huomiota hoitohenkilökunnan työhyvinvointiin, joka vaikuttaa henkilökunnan jaksamisen lisäksi suuresti myös hoidon laatuun. Kävin vähän aikaa sitten keskustelun erään sairaanhoitajan kanssa, joka vahvisti käsitystäni siitä, että esimerkiksi sairaanhoitajien palkka ei ole se ratkaiseva asia, vaan se kuinka monta hoitajaa potilaita on hoitamassa.

Onnin päivä

Ihan alkuun varoitus siitä, että tämän päivän merkintä ei sisällä mitään vaaleihin tai politiikkaa liittyvää, vaan on ainoastaan itsekästä hehkutusta uudesta kodista.

Tänään on siis Onnin nimipäivä, joten haluan kirjoittaa yhdestä onnellisesta asiasta. Sain tänään vihdoin avaimet uuteen kotiini. Uskon, että tulen olemaan siellä onnellinen. Siitä huolimatta, että kaikista kolmesta ikkunastani on näkymä suoraan Giganttiin. No, toisessa suunnassa on sentään tarjolla Ahveniston ulkoilumaastot. Hiihtoladutkin ovat nyt niin lähellä, että enää ei voi keksiä tekosyitä hiihtämättömyydellekään. Kieltämättä matka moneen paikkaan, kuten OKL:lle, rautatieasemalle ja keskustaan pitenee. Taitaa olla ohi se aika, kun saattoi yöllä kävellä baarista kotiin. Luulisin kuitenkin, että siihen ne haittapuolet sitten jäivätkin.

Vastavalmistuneet kaksikerroksiset pientalot muodostavat viihtyisän pihapiirin. Tuli mukava leirifiilis mieleen kun lähes kaikkien asuntojen asukkaat samaan aikaan tyhjensivät tavaroita autoistaan muuttoa tehden. Vähän haikeana katselin muuttavia ihmisiä. Oma muuttoni siirtyy nimeltä mainitsemattomasta syystä muutamalla viikolla eteenpäin. Kahden asunnon vuokran maksaminen samassa kuussa käy kyllä aikalailla rahapussin päälle. Enpä uskalla edes ajatella maaliskuun asumiskustannuksia. Tarkalleen ottaen muuttoni on lauantaina 24.3., joten tervetuloa muuttotalkoisiin! Mitä enemmän porukkaa, sitä nopeammin saada tavarat sisään ja päästään saunomaan:)

Politiikka -se paha peikko

Viime viikkojen aikana käymiäni keskusteluja on leimannut muutama useasti toistuva piirre. Ensiksikin olen ollut hirveän yllättynyt siitä, kuinka mielellään ihmiset esim. baareissa ovat valmiita keskustelemaan yhteiskunnallista asioista. Keskusteluja on käyty autoverotuksesta, subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta, ilmastonmuutoksesta, työllisyydestä jne. Monissa keskusteluissa eri aiheita on käyty läpi kattavammin kuin monessakaan vaalipaneelissa olisi mahdollista käsitellä. Lopuksi kuitenkin ainakin joka toinen keskustelukumppani toteaa: ”niin, mutta siis enhän mä tiedä politiikasta yhtään mitään” tai että ”en mä siis yhtään seuraa politiikkaa”. Ja kuitenkin olemme juuri keskustelleet niistä tämän hetken ydinkysymyksistä, samoista asioista, joiden parissa politiikassa päivittäin tehdään töitä.

Väkisinkin on pistänyt mietityttämään, että mikä siinä politiikka-käsitteessä ihmisiä niin paljon vieroksuttaa. Ihmiset kuitenkin seuraavat yllättävänkin tarkasti sitä, mitä ympärillä tapahtuu ja ihmisillä on mielipiteitä sekä halua muuttaa asioita. Ainakin minulle, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, politiikka merkitsee niiden yhteisten asioiden hoitoa ja niihin vaikuttamista. Sitä, että mielipiteiden annetaan kuulua, ja että niiden asioiden eteen tehdään töitä, joille halutaan parannusta.

Sille, että politiikkaa pidetään jonakin ”pahana peikkona” on monia syitä. Usein syynä pidetään sitä, että puolueiden välillä ei ole tarpeeksi eroja. Oikeasti niitä eroja kuitenkin löytyy ja paljon. Pikemminkin vika on siinä, ettei eroja saada näkyviin. Väitän, että yksi iso syy siihen on meidän verraten maltillinen poliittinen kulttuurimme. Demokratiaa kunnioitetaan ja tasapainon säilyttämiseksi pyritään kompromisseihin päätöksiä tehdessä. Hyvä sinänsä niin, sillä vakaa poliittinen tilanne on tärkeä turva yhteiskunnallemme ja palveluiden tuottamiselle. Samalla se mahdollistaa parhaiten myös taloudellisen kasvumme. Edellä mainitussa on tietysti se vaara, että politiikasta tulee väritöntä.

Toinen tärkeämpi syy on kuitenkin se, että liian usein poliitikot puhuvat toisilleen, eivät kansalle. Usein tv-tenteissä ja ihan tavallisissakin paneeleissa osallistujat puhuvat niin vaikeilla termeillä, että vaatii aikamoista taitoa osata erottaa se varsinainen sanoma käsitetulvan joukosta. Mielestäni se ei yhtään lisää poliitikon tietämystä asiasta, jos hän osaa puhua asioista vaikeilla käsitteillä. Sen sijaan uskon, että ne todella tietävät asioista eniten, jotka osaavat puhua aiheesta niin, että ymmärtäminen onnistuu vähän yksinkertaisemminkin. Populismiin ja asioiden liialliseen yksinkertaistamiseen ei tietenkään tule ryhtyä. On niitäkin politiikkoja nähty, jotka osaavat kansaa kiihottavasti puhua pitkään niin, etteivät oikeasti kuitenkaan sano yhtään mitään.

Kaikkein eniten minua harmittaa kuitenkin se, että tätä yleistä inhoavaa asennetta politiikkaa kohtaan lietsotaan jatkuvasti joka tuutista. Voisi sanoa, että useimmiten kyseinen asenne imetään jo äidinmaidossa tai viimeistään koulussa. Kouluihin tarvitaan enemmän politiikkaa ja enemmän tilaa erilaisten näkökantojen tarkasteluun. Politiikan ja vaikuttamisen opetuksen ei tietenkään tule olla sitä, että puolueiden edustajat markkinoivat itseään ja aivopesevät lapsia jäsenikseen, vaan sitä, että erilaisille mielipiteille annetaan tilaa ja niistä keskustellaan. Valitettavasti juuri edellä mainitsemani aivopesun, ja myös vanhempien suhtautumisen, pelko saa koulut sulkemaan ovensa puolueilta. Kuitenkin juuri koulu olisi paras paikka siihen, että asioita voitaisiin käsitellä mahdollisimman tasapuolisesti. Parempaan suuntaan ollaan onneksi menossa, mutta valitettavan usein se, miten yhteiskunnallisiin asioihin ja niihin vaikuttamiseen kouluissa suhtaudutaan, lepää pitkälti yksittäisten, rohkeiden opettajien varassa.

Vaalien alla, ainakin täällä Hämeessä, valitettavan harvat koulut ovat tarttuneet mahdollisuuteen järjestää Valtikka-vaalipaneeli omalla koululla. Iso kunnianosoitus niille kouluille, joissa tilaisuus on järjestetty. Uskon, että se kertoo aika paljon siitä miten kyseisissä kouluissa ylipäänsä politiikkaan ja vaikuttamiseen suhtaudutaan. Eräällä yläasteella olimme viiden puolueen edustajan kanssa osallistumassa paneeliin. Oppilaiden ohi kulkiessamme, kuulimme erään oppilaan kysyvän kaveriltaan: ”onks noi muka niitä politiikkoja?” Niin, ehkä emme huppareissamme ja farkuissamme näyttäneet niin kovin tyypillisiltä poliitikoilta, mutta toivottavasti oppilaille paneelin jälkeen välittyi ainakin kuva siitä, että ihan tavallisia ihmisiähän ne poliitikotkin ovat.